Monday madness

Siis okei mää taisin jo ensimmäisessä postauksessa luvata teille etten jaksa jauhaa teille pahemmin paskaa urheilusta, mutta tässä sitä ollaan, jokanen vähänen sentti kovana kertomassa salijuttuja niinku mikäki oikeasti urheilullinen jätkä.Vaan siis yrittäkää ymmärtää ja antakaa anteeks, en voi sille mitään, että päivän kysymykseen vastausta etsiessäni joudun sivuamaan myös paikkaa jossa olennainen on tapahtunut, eli kuntosalilla! 

Sen pidemmittä puheitta, saanen esitellä:

 PÄIVÄN KYSYMYS:

"Rakkaat lukijat. Missä vaiheessa on ok alkaa tervehtimään sinulle täysin tuntematonta ihmistä pelkästään sen perusteella, että käytte hikoilemassa samassa huoneessa?"

Oon nimittäin pistäny merkille, että sellanen noin 45-vuotias oletettavasti etelä-eurooppalainen jäbä, jonka yksittäisellä selkäkarvallaki olis voimaa kuristaa hengiltä pienikokonen antilooppi, on alkanu tervehtimään meikää. Jokanen kerta miehekäs nyökkäys, kun törmäämme romanttisesti yhteisen harrastuksemme parissa. Ensimmäiset pari kertaa takaraivossa kolkutti lähinnä heti perussuomalainen pelko siitä että  "God damnit man, he wants the D!", mutta asiaa pidemmälle mietittynä en mää nyt niin kuuma ole. Tietysti tässä on myös se fakta, että jos se meikät ois aikonu ottaa niin sanotusti varkain, niin se olis kyllä pystyny tekemään sen jo useemman kerran kun vedän tuolla kyykkyä juoksutrikoissa, laput korvilla, tuoksuen laventelilta ja laulaen mukana Robinin Puuttuvaa palasta. Siinä lankeaa useempiki jäbä polvilleen. Ei mutta läpyskä läpyskänä hei, en mää pysty kyykkäämään tuon selän takia vieläkään. Kaikki muu piti paikkaansa. 

Kuitenki tarpeeks asiaa pohdittuani päädyin tähän lopputulokseen:

Se, että vaikka mun ja sen jäbän välillä olis 20 ikävuotta, meidän kotipaikat olis tuhansien kilometrien päästä toisistaan, eikä me välttämättä puhuta edes samaa kieltä, niin jos siinä mestassa olis syttyny tulipalo ja me molemmat oltais kuoltu.. Niin sen verran tuhottoman paljon mää oon sen jätkän kanssa samoilla paskasilla käsillä puntteja nostanu, että jos CSI:n jätkät tutkis pelkkiä dna-testejä ja bakteerien kulkeutumista meidän kehoista painoihin ja niistä takasin, niin ne vois aivan hyväksyttävästi antaa Iltalehdelle tutkimusraportin, joka päätyis lööppeihin näin:

"Traaginen loppu rakkaustarinalle! Homopari kuoli tulipalossa yhteisen harrastuksen parissa. Olivat yltä päältä toistensa DNA:ssa!"

Mun mielestä tuo on jo aika pirun hyvä syy moikata.

-Matson