Hehellurei!

Meikä on taas tehny kuulkaas havaintoja! Oon tutkimusluontoisesti seurannu teidän elämää Facebookista ja yllättyny iloisesti siitä miten moni teistä ihmisistä tekee musiikkia! On iskelmää, on klassista, on munat lattiaan naulaavaa grindcorea, on räppiä, on kuolemametallia ja on herra ties mitä!? Toisilta puskee ulos lättyä, toisten biisit löytyy Spotifysta, toiset rämisee juutuupissa ja toisia kuulee jopa radiosta! Ja siis tämähän on esim aivan helvetin kova juttu! Niinpä tukeakseni kaikkia teitä musiikillisia uranuurtajia päätin jakaa oman tarinani siitä ainokaisesta kerrasta, kun meikä on yrittäny tehdä omin avuin biisin.

Tämä tarina on kunnianosoitus kaikille teille jotka kykenette musikaalisia lahjojanne käyttämään, tavalla tai toisella! Here it goes:

Kuten kaikki elämässä, tämäkin tarina liittyy tavalla tai toisella NAISIIN! Olin aivan helvetin ihastunu, voisi jopa sanoa rakastunu, erääseen naisihmiseen (jäbät siellä pyörittelee silmiään ja päivittelee, että niin varmaan, vitun HINTTI!) ja kaikkia vallitsevia luonnonlakeja  vastaan olin jollain vippaskonstilla onnistunu luomaan suhteellisen pysyvältä tuntuvan suhteen kyseiseen henkilöön. Tai siis niin minä luulin. Sitten yksi kaunis viikonloppu, täysin ilman varoitusta, sitä korkkarin kuvaa sitten tuli niin lujaa perseelle, että vieläki välillä yksinäisinä iltoina kylpyammeessa pesen niitä jälkiä kyynelilläni pois. Vaikka siis ylpeähän siitäkin saavutuksesta kuuluis olla, sillä yllättävän kauan se nainen kuitenki meikäläisen juttuja jakso kuunnella! Ottaen siis huomioon sen, että tavallisesti mun "parisuhteet" kestää noin 30 sekuntia. Se on se taianomaisen kaunis hetki baaritiskillä puol kolmelta yöllä, kun muijat tajuaa, ettei meikällä todellakaan ole rahaa ja pelikuntoki on sitä luokkaa, että herran tuntiviisari näyttää kello kuutta vielä seuraavaat 24 tuntia, vaikka pumpattais valomerkkiin asti virolaista viagraa suoraan suoneen.

(Miettikää muuten kuinka mahtaisaa olis jos kapakoissa olis "Varma saanti" -lounge mihin pääsis ainoastaan, jos sulla olis mies/nainen kainalossa joka allekirjottaa kirjallisen sopimuksen siitä, että te aiotte vielä tänään yhteisvoimin laulattaa lakanoita ja sen jälkeen jäbälle lyötäis Koffin kolmonen toiseen ja sildenafiilitippa toiseen käpälään.  Loppuis se "Emmää pysty ku oon niin kännissä" -paska. Jäbä pystyy!)

 Vaan ennen ku homma lähtee taas ihan raiteiltaan niin palataan aiheeseen.
Kenkää siis tuli ja meikä oli rikki. Niin rikki ku pieni mies kehtaa olla. Tai niin ainaki kuvittelin, koska oon niin helvetin pässi ja henkisesti kakara, etten osaa miettiä mitään järjellä, senki paska! Sydänverta oli siis vuodattevana useiden litrojen verran, vaan ei ämpäriä mihin vuodattaa. Sen hetkinen elämäntilanne ei sallinu perus ryyppyputkea millä olis unohtunu naiset omaa mummoaan myöten, ja ku putkasta vihdoin sitten reissun jälkeen heräilisit, niin voisit vaan kattoa peiliin ja miettiä, että "Ai sullako muka oli nainen? HAHA! Sulla voi olla pahoinpitelysyyte, vaan naista sulla ei ole!" Vaan ei, viina ei ollu vaihtoehto. Siinä sitten selvinpäin mietit maan ja taivaan väliltä keinoa selvitä. Sit se iski ku salama kirkkaalta taivaalta. "Ei vittu meikä kirjottaa biisin!" Olin elämäni aikana erinäisten artistien haastatteluja kuuntelemalla oppinut, että parhaat biisit syntyy aivan helvetinmoisessa tunnemyrskyssä ja jos jotain, niin myrskyämisen meikä kuulemma osaa. Päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja kohta olin kynä kädessä väkertämässä elämäni hittiä. Se fiilis oli vähän sama, kun kuvittelisit miltä tuntuu synnyttää vitosia: ensimmäiset pari on aivan helvetinmoisen pusertamisen takana, mutta siitä ku paikat hieman venähtää niin loput tulee kiltisti parijonossa ulos. Miettikää tämä on mun käsitys synnyttämisestä.. Tervetuloa vaan järkytys sitten jos omia pitää vääntää. Minähän ne synnytän, eikö?
Mutta niin vaan kohta oli tekstiä paperilla useiden säkeistöjen verran ja mun olo oli jo siinä vaiheessa helpottunu. Olin kyenny sen kamalan fiiliksen keskellä luomaan jotain ikiomaa, mikä tulis varmasti vielä kääntämään mun olot edes jonkinlaista voittoa kohti. Pahin tunnemyrsky oli jo siinä vaiheessa menny ohi kun päätin lukea koko "biisin" alusta loppuun. Mun ilme olis ehkä verrattavissa lapsen ilmeeseen, joka laitettais laskemaan vesiliukumäkeä altaaseen täynnä paskaa. Ensimmäiset hetket on huutonaurua ja riemua, kunnes viimenen mutka paljastaa sen käryävän totuuden ja naama vetää kuvotuksesta rutulle alle sekunnin sadasosan ja aiot huutaa apua, mutta se on jo myöhästä, koska oot jo hiusrajaa myöten ruskean rakkauden syleilyssä. Se biisi oli nimittäin täysin sitä itseään. Olin kirjottanu paperille syövän esiasteen ja oon edelleenki sitä mieltä, että mun erinäiset vatsa- ja selkäkivut saattaa johtua siitä, että altistuin sille sen puoli minuuttia minkä sitä luin.

Vaan ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääki! Siinä samalla hetkellä tajusin itsestäni kaks asiaa:

En osaa tehdä musiikkia, ja toiseks, se nainen jätti mut aivan täydellisen hyvästä syystä, koska KUKAAN kuka kirjottaa nuin persenukkaa lyriikkaa ei oo ansainnu edes maksettua läheisyyttä.

Tämän takia meikästä on huikeeta, että te osaatte ja jaksatte! Jakakaa sitä settiänne sillä seuraavalla kerralla kun meikän sydäntä ammutaan uzilla, itken mielumin teidän tekeleiden tahdissa kun yritän uudestaan tuota samaa. Kiitos!

(Ja koska joku sitä kuitenkin kysyy, sitä biisiä ei oo missään tallessa, thank god!)

-Matson

Heil!

Meikän on kyllä pakko myöntää etten rehellisesti arvosta pätkääkään näitä kelejä. Oon aina ollu sisimmältäni enemmän talvi-ihmisiä, eikä se heilauta asiaa pätkääkään siihen lämpimäpään suuntaan, että istun tällä hetkellä tuplabuukatussa junassa, lasten leikkivaunussa! Ai onko ilmastointia? Noooo jos se lasketaan, että joku hippi tykittää koneen lailla "meitsin mielest kaikkien pitäs vaa chillaa ja polttaa budii" ja "kyl mä menisin duuniin mut vittu babylon!" -lauseiden polttamaa hengitystään meikän jo valmiiks punaseen niskaan, niin kyllä, ilmastointi löytyy! Ja aivan varmuuden vuoks jos tuo lurkki nyt tätä meikän olan yli lukee, niin suihku... Et luultavasti oo kuullu siitä, mutta kokeile, tuut yllättymään.

Ja nyt meikä unohti täysin mitä olin kirjottamassa. Hippi ja helle sai mun aivot sumenemaan lopullisesti. Hikipisaratki tuntuu kehittäneen tietoisuuden, ku jokanen tippa valuu kyselemättä silmiin vaikka olis tarjolla kunnon nahkabaanaa vastasheivattuja poskia pitkin avonaisen kauluksen kautta suoraan muniin, jos sallinette kielikuvani. Tältä tuntuu tulla torjutuks omilta hikikarpaloiltaan. How low can you go?

Vaan palatakseni takas aiheeseen, oon yrittäny tässä muutaman kuukauden aikana töiden ohessa harrastaa kaikkea trendikästä kesätekemistä herätelläkseni sitä uinuvaa kesäihmistä vaan jumalauta ku ei vaan lähe. Oon esim käyny biitsillä kaverin ehdotuksesta ja ajattelin, että mikäpäs siinä, herätellään vähän nukkuvaa itsetuntoa kuumien rantamisuleiden keskellä ja käydään viilentämässä kovaa työtä nähneet kropat merivedessä. Lopputulos: Mereen ei kylmyyden takia kumpikaan jätkistä kyenny menemään ja se ajatus itsetunnon kohottamisesta loppu siihen, kun yllättäen muutaman kymmenen metrin päästä rantahiekalta nousee feeniksin lailla sanalla sanoen ihan vitun iso mörkö. Oma hauis käänty väärinpäin, suodattu verenkiertoon ja valu vapisevana norona meikän Mikki Hiiri -uikkareihin. Pian siitä sitte lähdettiinki. Ei ollu mun juttu.

Vaan niin se on aika näköjään rajallista munkin elämässä. Tämä juna saapuu Jyväskylän rautatieasemalle, joten on aika lopettaa valitusvyöry. Hyvää ja hikistä viimestä heinääkuun päivää itse kullekin!

-Matson

 

Monday madness

Siis okei mää taisin jo ensimmäisessä postauksessa luvata teille etten jaksa jauhaa teille pahemmin paskaa urheilusta, mutta tässä sitä ollaan, jokanen vähänen sentti kovana kertomassa salijuttuja niinku mikäki oikeasti urheilullinen jätkä.Vaan siis yrittäkää ymmärtää ja antakaa anteeks, en voi sille mitään, että päivän kysymykseen vastausta etsiessäni joudun sivuamaan myös paikkaa jossa olennainen on tapahtunut, eli kuntosalilla! 

Sen pidemmittä puheitta, saanen esitellä:

 PÄIVÄN KYSYMYS:

"Rakkaat lukijat. Missä vaiheessa on ok alkaa tervehtimään sinulle täysin tuntematonta ihmistä pelkästään sen perusteella, että käytte hikoilemassa samassa huoneessa?"

Oon nimittäin pistäny merkille, että sellanen noin 45-vuotias oletettavasti etelä-eurooppalainen jäbä, jonka yksittäisellä selkäkarvallaki olis voimaa kuristaa hengiltä pienikokonen antilooppi, on alkanu tervehtimään meikää. Jokanen kerta miehekäs nyökkäys, kun törmäämme romanttisesti yhteisen harrastuksemme parissa. Ensimmäiset pari kertaa takaraivossa kolkutti lähinnä heti perussuomalainen pelko siitä että  "God damnit man, he wants the D!", mutta asiaa pidemmälle mietittynä en mää nyt niin kuuma ole. Tietysti tässä on myös se fakta, että jos se meikät ois aikonu ottaa niin sanotusti varkain, niin se olis kyllä pystyny tekemään sen jo useemman kerran kun vedän tuolla kyykkyä juoksutrikoissa, laput korvilla, tuoksuen laventelilta ja laulaen mukana Robinin Puuttuvaa palasta. Siinä lankeaa useempiki jäbä polvilleen. Ei mutta läpyskä läpyskänä hei, en mää pysty kyykkäämään tuon selän takia vieläkään. Kaikki muu piti paikkaansa. 

Kuitenki tarpeeks asiaa pohdittuani päädyin tähän lopputulokseen:

Se, että vaikka mun ja sen jäbän välillä olis 20 ikävuotta, meidän kotipaikat olis tuhansien kilometrien päästä toisistaan, eikä me välttämättä puhuta edes samaa kieltä, niin jos siinä mestassa olis syttyny tulipalo ja me molemmat oltais kuoltu.. Niin sen verran tuhottoman paljon mää oon sen jätkän kanssa samoilla paskasilla käsillä puntteja nostanu, että jos CSI:n jätkät tutkis pelkkiä dna-testejä ja bakteerien kulkeutumista meidän kehoista painoihin ja niistä takasin, niin ne vois aivan hyväksyttävästi antaa Iltalehdelle tutkimusraportin, joka päätyis lööppeihin näin:

"Traaginen loppu rakkaustarinalle! Homopari kuoli tulipalossa yhteisen harrastuksen parissa. Olivat yltä päältä toistensa DNA:ssa!"

Mun mielestä tuo on jo aika pirun hyvä syy moikata.

-Matson

Hei ja hyvää sateista sunnuntai-iltaa!

Useista kehotuksista huolimatta oon onnistunu väistelemään blogin alottamista jo vuosia millon milläkin tekosyyllä. Ei ole mukamas aikaa, en osaa kirjottaa, ei ole tarpeeks sanottavaa, saan kuitenki vaan turpaan, minulla on laktoosi-intoleranssi, oon huono sängyssä, pelaan kynäriä. Mitä näitä nyt on.

Nyt kuitenkin äiti (lue korkein auktoriteetti) ehdotti samaa ja aloin miettimään, että ei helvetti, mitä tässä nyt enää voi menettää? Maineen? Pliis! Maine lähti jo muistaakseni ala-asteella paperiliisteriä syödessä, ja jos ei vielä sillon, niin tässä vuosikaudet suhteellisen kehitysvammaisia temppuja eksponentiaalisella kasvulla tehneenä voin kertoa, että paljoakaan siitä ei voi olla enää jäljellä. Häpeään ei valitettavasti voi kuolla, vaikka miten lujaa sitä toivois. Ei edes farkut nilkoissa, nahkaleili kädessä, hemmetin awkwardi katsekontakti luotuna juuri huoneeseen rynnineeseen perheenjäseneen kun koneen näytöllä pyörii iloisesti aikuisten "jumppavideo". Te jätkät tiiätte tän, elkää edes yrittäkö.

Homman pointtina oli nyt siis kuitenkin se, että tässä ei kuulkaas rakkahat lukijat voi ku voittaa. Minä saan purkaa omaa päätäni ja nolata itteni, ja te kansalaiset saatte tuntea ittenne paremmiks ihmisiks ja kertoa viiksiä hieroen viinilasi kädessä siellä paremman väen puutarhajuhlissa miten se yks 26-vuotias perskarva ei oo vieläkään löytäny elämälleen merkitystä. Ei ihan surkein diili, vai mitä? Voisin väittää että Kailajärven Hannukin suosittelee.

Ei siis muuta ku bensaa puteliin ja palava rätti perään. En aio kirjoittaa pelkästään urheilusta, en muodista (haha, kato nyt meikää hei ei DAA), matkailusta, ruuasta, politiikasta, enkä tarkoitushakuisesti mistään muustakaan ajankohtaisesta liibalaabasta, jota on jo interwebsi pullollaan. Sen sijaan kirjotan omasta säälittävästä elämästäni ja asioista jotka askarruttaa pientä sievää mieltäni, sekä kutkuttaa meikää juuri sieltä ni. Kato nyt perkele mikä riimi! Myyn JVG:lle, muutan Pattayalle ja unohdan koko tämän paskan.. Mutta oikeasti, jos siis eksyit tänne etsimään tietoa siitä kuinka monta lusikallista pääministerimme on syöny jääkarhun excrementoa saadakseen nuin valkoset hampaat, vastaus on kolme, mutta tämä ei ole oikea kanava etsiä sitä. Joten hus sika metsään! Täältä tulee löytymään jotain aivan muuta.

Tervetuloa!

-Matson